Suomen Maakuntakirjailijat ry on valtakunnallinen yhdistys kirjailijoille, kirjoittajille, kääntäjille ja kriitikoille. Se on yhteyslinkki, joka toimii ensifoorumina esikoiskirjailijalle. Se tarjoaa jäsenilleen työtilaisuuksia järjestämissään seminaareissa, matineoissa, kouluvierailuilla jne. Jäseniä yhdistyksessä on noin 190, myös maan rajojen ulkopuolella.
Toiminnallaan yhdistys haluaa viedä kirjallisuutta ja kirjailijoita sinne, missä kulttuuritarjontaa on vähän, nimensä mukaisesti maakuntiin. Vuosittain sadat lapset ja nuoret ilahtuvat tavatessaan ensimmäisen kerran elävän kirjailijan, kenties juuri hänet, joka on luonut lempikirjan sankarihahmot.
Yhdistyksen toimintaa johtaa johtokunta, jonka jäsenet ovat ammattikirjailijoita. Toimipaikka on Jyväskylässä yliopiston kupeessa sijaitsevassa Kirjailijatalossa.
Yhdistyksen jäsenyyttä haetaan johtokunnalta kirjallisesti vapaamuotoisella hakemuksella. Jäseniltä vaaditaan yksi ns. kaupallisen kustantajan julkaisema kirja tai ammattiteatterissa esitetty näytelmä. Useammalla omakustanteella voi hakea jäsenyyttä lähettämällä näytteet teoksista. Palvelukustanteisiin suhtaudutaan kuten omakustanteisiin, eli pyydetään näyte teoksesta ja johtokunta harkitsee jäsenyyden tapauskohtaisesti. Hakemukset voi lähettää toimiston osoitteeseen.


AJANKOHTAISTA
Seuraa ajankohtaisblogiamme vuodatus.netissä: http://smkk.vuodatus.net